Skip to main content

Ryhmäliikuntaa Poukamassa tiistaisin 

Olen Anna Räisänen, porvoolainen liikunannanalan monitoiminainen.

Ryhmäliikuntaa olen ohjannut jo 26 vuoden ajan ja rakkaus ohjaamiseen on aina ollut ja on vahvaa edelleen.

Nyt vihdoinkin aikataulut antaa myöden sille, että saan liikuttaa ihmisiä myös täällä Porvoossa.

Vahvuuteni ohjaajana on ehdottomasti monipuolisuus, pitkä kokemus ja lukuisten koulutusten ja ohjaustuntien myötä karttunut ammattitaito, sekä taito huomioida erilaiset yksilöt myös ryhmässä. Siksi uskallankin suositella tuntejani ihan kaikille ja tulemaan rohkeasti kokeilemaan, oli kuntotaso tällä hetkellä mikä vaan. 

Näillä tunneilla viihtyvät niin naiset kuin miehetkin.

Olet siis lämpimästi tervetullut juuri sellaisena, kuin olet! 

Tunnit tiistaisin 17:45 -19:30

17:45 BODY 45min

Tehokas, mutta helppo treeni oman kehon painolla koko vartalolle.
Tunnilla annetaan liikkeistä helpompia, sekä haastavampia variaatioita, joten tunti sopii eritasoisille liikkujille. Tunnilla ei ole vaikeita askelsarjoja, eikä hyppyjä.

18:40 FASCIAMETHOD 45min

FasciaMethod on suomalaisten fysioterapeuttien kehittämä kehonhuoltomenetelmä.
Tällä tunnilla keskitymme myofaskiaaliseen liikkuvuusharjoitteluun ja dynaamiseen täsmävenyttelyyn kireille lihaksille. FasciaMethod- harjoittelu ennaltaehkäisee vammoja, edistää palautumista ja kuntoutumista sekä parantaa liikkuvuutta ja suorituskykyä. Harjoitteet ovat yksinkertaisia ja kaikille helppoja oppia.

Voit myös toki laittaa minulle kysymyksiä jumpista mikäli mietit sopivatko ne sinulle.

Hinnat tunneille:

1 jumppa 8€

2 jumppaa 14€

4 x sarjakortti 30€

4 x tuplajumppakortti 52€

Sarjakortit ovat voimassa 2kk ostopäivästä.

Jumppiin ilmoittaudutaan mielellään etukäteen, jotta tiedän osallistujamäärän ja pystyn myös ilmoittamaan mikäli jumppa joskus esimerkiksi sairastumisen vuoksi peruuntuisi, tai on jotain muuta tiedotettavaa.

Ilmoittautua voi sähköpostilla anna.raisanen1@gmail.com tai whatsappilla/tekstiviestillä numeroon 0405141119.